Tanssihaaste vol1

3.8.2016

Takana on 9 päivää tanssia Valasrannan tanssileirillä. Täytyy sanoa, että olen enemmän kuin ylpeä rohkeista tanssihaasteelaisista, jotka sissinä viettivät leirillä koko 9 päivää. ❤ Te ootte kyllä huippuja! Tässä muutamia kommentteja leiristä.

Fiiliksiä valasrannan tanssileiriltä
Kesti aika pitkään että lämpenin ajatukselle lähteä 9 päivän leirille, kiitos oman tanssi/haasteporukan joiden kautta uteliaisuus kasvoi ylitsepääsemättömiin mittoihin. Ja aivan huikeatahan se oli aamusta iltaan, opetusta ja opettelua.
Tunneilla tapasin ison määrän uusia kasvoja, mikä teki harjoittelusta sekä mielenkiintoista että antoisaa. Ainakin kerran päivässä lähti fiilis ihan huippuunsa, kun pääsi tanssimaan jonkun kokeneemman seuraajan kanssa ja upeita kokemuksia syntyi myös muiden vasta-alkajien seurassa omien epäonnistumisien ja onnistumisien kautta.
Tuntitarjontaa oli aivan häkellyttävän paljon, mikä teki valinnoista vaikeita huippuopettajien välillä. Yksikään valinta ei jäänyt kaduttamaan, sillä jokaiselta tunnilta kertyi uusia tekniikoita ja kuvioita. Omaa muistamista helpotti, että opettajien näyttämät kuviot sai taltioida videoille joka tunnin lopussa.
Onneksi oppituntien jälkeen oli muutama tunti aikaa heittää jalat ilmaan, jotta jaksoi pysyä menossa mukana aina yömyöhään saakka. Iltamenoihin kun oli kehitelty rentoa ohjelmaa, esityksiä ja muutama ammattilaisten taidonnäyte. Lopputulosta voisi kuvailla voittajafiiliksenä. -Juho-

13700963_1053077588115326_6270896138333623945_oNyt se on ohi, kesän ylivoimaisesti parhain tapahtuma, nimittäin Valasrannan tanssileiri! Tätä leiriä oli koko kesä odotettu ja noita yhdeksää päivää vaalittu vapaapäivinä keväästä saakka. Takana ovat aivan uskomattomat 9 tanssintäyteistä päivää. Kelithän meitä leiriläisiä myös suosivat, lämmintä ja jopa kuumaa oli ja aurinko paistoi lähes tauotta. ❤

Päiväni vietin enimmäkseen vihreä-sinisillä(perusteet-keskitaso) tunneilla, mutta osittain myös vihreillä(perusteet), sekä parilla siniselläkin(keskitaso). Poukkoilin siis päivittäin lähinnä Valasrannan ja Kallionokan väliä, kävin kuitenkin muutaman kerran vierailemassa Koulukeskuksellakin.

Leiriltä sain hieman lisää varmuutta jo osattuihin lajeihin, lisäksi näiden lajien tunneilla oli hyvä keskittyä tanssitekniikkaan, kun askeleet olivat jo tuttuja. Uusia lajituttavuuksia olivat jive, cha cha, polkka, masurkka ja ”hitaat”. Näiden peruslajien lisäksi kävin tutustumassa hieman erikoisempiinkin lajeihin: sambaan, bachataan, kizombaan, new york style hustleen, sekä boogie woogieen.

Voin kai nyt sanoa, että osaan enemmän tai vähemmän kaikkia lajeja mitä lavoilla pääsääntöisesti tanssitaan. Jotenkin tunnen salaa pientä ylpeyttä itsestäni, tämänhän olin asettanut tämän kesän tavoitteeksi. Nimittäin sen että, kesän jälkeen minun ei tarvitse karata naistenrivistä sen takia, että en jotain lajia osaisi.

Kiitos aivan kaikille ketkä teitte minunkin leiristä uskomattoman kokemuksen! 🙂 Kaikki opettajat olivat iloisia ja kannustavia, toiset leiriläiset muodostivat eräänlaisen tukiverkoston, mahtavaa, että tansseissa oli kerrankin juttuseuraa, paikalla oli niin paljon vanhoja, kuin myös uusiakin tuttuja. Loistavaa, että myös niin monet uudet tanssijat olivat tulleet aloittamaan tanssiharrastuksensa tälle leirille. Toivottavasti nähdään pian tansseissa! 🙂 -Saana-

https://everythingishardbeforeitseasy.blogspot.fi/2016/08/valasrannan-tanssileiri-2016.html

22.6.2016

Viime viikolla me haastelaiset pääsimme Hannan matkassa mukaan West Coast Swing -bileisiin Tampereelle. Glorian rappusilla vastassa oli tanssiin virittäytyneitä lipunmyyjiä. Meno lattialla oli alkuun rauhallista, musiikki rentoa ja koukuttavaa, laadukkaampaa kuin radiossa ja tunnelmallisempaa kuin yökerhoissa. Ehdittyäni vaihtaa kengät oltiinkin jo liikkumassa Hannan johdolla neonvalojen keskelle. Sekahaku toimi tässä paikassa hyvin ja tanssimaan pääsi riittävästi. Aivan parasta oli nähdä Hanna omassa elementissään. Ihmettelin myös miksi Saana vaivautui opettelemaan askeleet, sillä pystyinhän minäkin tanssimaan ilman. -Juho-

20.6.2016

Viikonloppuna järjestettiin Tampereella yksi Suomen isoimmista kansainvälisistä west coast swing-leireistä. Järjestäjänä on Rytmipolku, joka tarjosikin tanssihaasteeseen osallistuville tilaisuuden päästä kokemaan millaiset west coast swing bileet ovat. Kiitos Rytmipolku tästä hienosta mahdollisuudesta! Ja entä nämä meidän tanssihaasteen tyypit? Ne on ihan mahtavia, ja heittäytyvät mukaan kaikkeen mitä keksin ehdottaa. 😀 Mihinkä meidän kannattaisi seuraavaksi lähteä tutustumaan? Ehdota jotain.

Tässä Saanan mietteitä illasta: Heti kun salsabileistä oli selvitty, meille annettiin jo uusi haaste. Nimittäin West coast swing -bileet. Mutta innokkaita ja rohkeita kun olemme tartuimme heti tähänkin mahdollisuuteen. Itsehän en ollut ikinä tanssinut westiä, olin ainoastaan paniikinomaisesti katsonut youtubesta muutamia vidoita ennen bileitä, joista kovasti yritin hahmottaa edes sitä perusaskelta. Torstai-iltana sitten suuntasimme autolla kohti Tamperetta, Gloria nimiseen yökerhoon. Nämä bileet olivat viikonloppuisen Finnfestin aloitusbileet.
Näihinkin bileisiin meidät toivotettiin lämmöllä tervetulleiksi ja paikanpäälle päästyämme juhlat olivat jo vauhdissa. Ensikosketuksen westiin minulle antoikin ihana Hanna, joka vei ensimmäisen tanssin ja auttoi hahmottamaan westin ideaa.  Paikalla oli onneksi erittäin kärsivällisiä viejiä, keiden käsissä minustakin tuntui siltä, että jopa osaan tanssia, vaikka sekoilinkin hyvin huoletta askelissani. Ensimmäiset tanssit menivät puoliksi sellaisilla kauhunsekaisilla fiiliksillä ja yritin vain pysyä perässä, mutta ei mennyt montaakaan kappaletta kuin aloin jollain tasolla päästä jyvälle tästä tanssista. On upeaa itsekkin huomata, kuinka tanssi tanssilta alkaa vain sujua aina paremmin. Musiikkina westibileissä soi sellainen pop ja r’n’b -tyylinen nykymusiikki, mikä monilla radiokanavillakin soi.

Jonkinlainen westikipinä minuun on kuitenkin nyt istutettu, tykkäsin kovasti lajin tietynlaisesta leikittelevyydestä. Lisäksi kaikilla näytti olevan niin hauskaa, eikä kukaan tanssinut vakavalla naamalla. Ja myöskin minulla oli älyttömän hauskaa, koko ilta ei ollut suurta ahdistuspaniikkia tällä kertaa. 😀 Se miten uudet harrastajat otetaan näissä piireissä vastaan on aivan upeaa. Kaikki ovat aidosti iloisia siitä, että olemme paikalla ja kannustavat vilpittömästi jatkamaan harrastusta. Joten eihän sitä tiedä vaikka löytäisin itseni syksyllä tämänkin lajin tunneilta. 😉 -Saana-

IMG_4026

7.6.2016

Tätä päivää oli kyllä jännitetty monta päivää, toisaalta taas odotettu innolla. Nämä olivat siis ns. ”salsabileet”, toki tarjolla oli muitakin lajeja kuten mm. zoukia, bachataa ja kizombaa.
Itsehän olen käynyt ainoastaan yhden salsatunnin elämäni aikana, varmaankin kolme vuotta sitten ja tunti oli naisten soolotunti… Joten oli hyvin stressaavaa lähteä huippusalsaajien joukkoon ilman minkäänlaista osaamista. Meidät toivotettiin halien kera tervetulleiksi ja kun saavuimme bileet olivat jo mukavasti käynnissä. Meno oli aivan uskomatonta, niin kaikki naiset kuin kaikki miehetkin olivat aivan älyttömän taitavia, olisin voinut katsella heidän tanssiaan vaikka koko illan. Luulin nähneeni lavoilla vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta se vauhti ei ollut kyllä mitään tähän verrattuna. Lisäksi kaikki näyttivät niin iloisilta ja hyväntuulisiltä, liekö se sitten kaikkien salsaajien tunnusmerkki, varsinkin naiset hymyilivät tanssiessaan tauotta.

Alkuillan istuimme Juhon kanssa penkillä ja vaihdoimme paniikinomaisia fiiliksiämme keskenämme, kunnes Juhoa haettiin tanssimaan. Ja hyvin hän pärjäsi, aivan loistavasti oikeastaan, tosin hän on siinä suhteessa onnekas että saa itse päättää mitä kuvioita tekee, minun taas pitäisi yrittää seurata.

Kävimme alakerrassa katsomassa siellä tanssittuja lajeja, ja kun palasimme takaisin yläkertaan minua tultiinkin hakemaan tanssimaan, meinasin jo kohteliaasti kieltäytyä, mutta lähdin kuitenkin lattialle. Totesin kyllä tälle herralle, että en sitten osaa alkuunkaan salsata, mutta se ei kuulemma haitannut.. Noh eihän siitä meinannut aluksi sitten tulla yhtään mitään, ei tämän ensimmäisen eikä parin seuraavankaan herran kanssa, mutta pikkuhiljaa kuitenkin tanssiminen alkoi sujua, tai ei sitä ehkä voi sujumiseksi kutsua, mutta en ollut aivan täysin pihalla siitä mitä tapahtuu. Onneksi tanssittajat olivat hyvin ymmärtäväisiä ja kehuivatkin vaikka siihen ei ehkä olisi juuri aihetta ollutkaan.

Tanssin sitten useamman kappaleen kuin olisin ikinä uskonut tai edes toivonut, ja hauskaa kyllä oli! Ja sehän se pääasia kuitenkin on. Mutta jos vielä joskus lähden salsabileisiin, niin ihan itseni ja viejienkin takia lupaan käydä ensin ainakin muutamalla salsatunnilla. -Saana-

 

 

Ugglan lattaribileissä kiihkeää tunnelmaa sai ihastella nopeiden kuvioiden, ihmissolmujen ja käsilukkojen muodossa. Ystävälliset katseet halauksineen purkivat jännityksen, kun meidät toivotettiin tervetulleiksi. Tietysti kaikkein innokkaimmat olivat jo aloittaneet kun saavuimme paikalle ja alkuun piti ihastellessa menoa, suu auki ja katse vangittuna. Tapahtuihan sitten jotakin yllättävää, mitä pahiten pelkäsin, eli meitä jokaista tultiin hakemaan mukaan tanssiin. Kauniiden hymyjen saattelemanahan piti vain heittäytyä hetkeen! Aivan mahtava viikon alku, nyt vaan harjoittelemaan lisää. -Juho-

 

Kiitos Idnz ja Ugglan AfroLatin nights tästä mahdollisuudesta, jonka tarjositte Tanssihaasteelle.

18.5.2016

Tanssihaasteesta voit lukea myös SuomiViihde-lehdestä

Sekä Nettiextrasta

3.5.2016

Alkavan kesän tanssifiilistelyä
Niin se aika kuluu ja tanssikoulun kevätkausi on päättynyt. Onneksi pian alkavat kesätunnit, Hämeenlinnan tunneilla on luvassa fuskua, hidasta valssia ja rumbaa.

Mitä tästä keväästä on sitten jäänyt käteen?

Kokemuksena tämä vauhdikas tanssikevät on ollut kerrassaan upea! Olen oppinut paljon uusia taitoja, kokenut hauskoja asioita ja ylittänyt itseni useampaan kertaan. En voi tarpeeksi kiittää ihanaa Hannaa tästä tilaisuudesta! ❤

IMGP9804_m

Vaikka olenkin käynyt ainoastaan viisi kertaa tanssitunnilla koen jo taitavani peruslajit kohtalaisesti. Oikeastaan olen kovin yllättynyt siitä kuinka pienellä harjoittelumäärällä saakin näin hyviä tuloksia. Fusku, foksi, tango, bugg, valssi, hidas valssi, rumba ja jenkka ovat jo ”lavakelpoisia” ja uskaltaudun tanssimaan niitä ilman suurempaa jännitystä. Viimeisimpien viikkojen aikana tanssivarmuuteni on kasvanut valtavasti, uskallan mennä naistenriviin seisomaan lähes ilman jännittämistä, sillä luotan kuitenkin itseeni sen verran, että pärjään kyllä varmasti, ja jos sekoan askelissa niin se ei haittaa.

Olen myöskin tutustunut moniin tanssiharrastajiin ja on myös ollut hienoa huomata, että omastakin kaveripiiristä heitä löytyy yllättävän paljon. Tansseihin ei tarvitse varmasti jatkossakaan lähteä yksin. 🙂

Näillä onnellisilla fiiliksillä onkin hyvä suunnata kohti kesälavoja! 🙂

-Saana-

Kuva:   (c) Heli Saarinen

29.4.2016

Kevään peruskursseilla ei tarvinnut opetella ylivoimaisen vaikeita kuvioita eikä kompastella askeleissa. Mitä mä tosin opin ja löysin oli 100% lisää luottamusta omaan vientiini. Tein jo tänään vähän tarvittavia järjestelyitä että löytyy kesällä aikaa harrastuksille.
Mahtavaa kun löyty joku, joka viitsi tuoda salamalaitteenkin meidän tunneille! Ilove it I love it Iloveit.-Juho-

IMGP9736_m

 

Kuva by Heli Saarinen.

 

 

18.4.2016

Pätkä Saanan blogista…

Paikalla (Satulinnassa) oli aivan valtavasti nuoria lahjakkaita tanssijoita, ikäjakauma oli kääntynyt aivan päälaelleen näissä tansseissa. Keräsin jonkin aikaa rohkeuttani ja päätin kokeilla onneani naistenrivissä. Se ei kyllä ollut edes rivi, vaan lähinnä kasa sillä naisia oli niin PALJON! Mutta onnekseni minut haettiin tanssimaan tangoa. Luulin osaavani tangon, mutta tässä tanssissa ei kyllä perusaskeleesta ollut tietoakaan! Eikä kukaan ollut valmentanut minua tälläiseen, rytmi, askeleet, suunnat ja kaikki olivat täysin mielivaltaisia, en tunnistanut yhtäkään elementtiä mitä olisin ikinä aikaisemmin mennyt. Yritinkin siis kovasti vain keskittyä siihen seuraamiseen, mikä on edelleen jonkinlainen haaste. Sama ongelma oli myös foksin kanssa, ei yhtäkään tutuntuntuista askelta. Mutta selvisin kuitenkin kunnialla näistäkin lajeista. Tanssin myöskin fuskua, buggia ja jenkkaa jotka sujuivat huomattavasti helpommin kuin tango ja foksi. Kaikki nuoret miehet ketkä minua tanssiin hakivat olivat todella taitavia viejiä, tosin paikalla ei tainnut kyllä muita ollakkaan. Onneksi heidän kärsivällisyytensä riitti myös minun tanssittamiseeni. Naistenrivissä olosta jäi kuitenkin hyvin positiiviset fiilikset, pääsin joka kerta tanssimaan eikä mitään traumaattista tapahtunut. Jännitin tätäkin siis aivan turhaan.

17.4.2016

Emmi-Riina, Juho ja Saana kertovat miksi lähtivät mukaan tanssihaasteeseen ja millaista on ollut 🙂

TANSSIHAASTEESTA HARRASTUKSEKSI
Tanssihaasteen tarkoituksena on tarjota muutamalle innokkaalle haasteeseen osallistujalle mahdollisuus osallistua perustasoisille paritanssitunneille kerran viikossa, ja lisäksi haastelaiset saavat käyttöönsä 10-kortin eri tanssitapahtumiin , joita tanssikurssit.fi tarjoaa. Haastelaiset lähtivät mukaan haasteeseen hieman erilaisista syistä, mutta kaikille oli yhteistä halu oppia erilaisia paritansseja ja jatkaa sitä myöhemmin harrastuksena sekä jakaa eteenpäin tanssin iloa, jotta paritansseista innostuttaisiin enemmän, varsinkin nuorten parissa.
Ensimmäisellä tanssitunnilla jännitti se, miten hyvin pysyy muiden tanssijoiden matkassa. Pieni jännityshän on aina hyvästä, mutta turhaan ei kannata hermoilla, sillä mukaan perustasoisille tunneille pääsee helposti ja tunnelma tanssitunneilla on rennon letkeä. Tähän mennessä haastelaiset ovat jo oppineet uusien tanssilajien lisäksi mm. parin kuuntelemista ja molemminpuolista luottamusta. Naispuolisille haastelaisille on ollut haasteena viejän seuraaminen, jottei varsinkaan lähde itse viemään. Haasteena on vielä tanssin vapautuminen niin, että se ei olisi ns. suorittamista vaan tanssin ilmaisulle jäisi enemmän tilaa. Ilmaisuun voi keskittyä paremmin, kun perusta tanssityyleille on kunnossa niin, että askeleet tulevat luonnostaan.
Oma haasteensa on myös tanssin soveltaminen käytäntöön, sillä tanssitunneilla on helppo seurata opetusta, kun taas mm. lavoilla on omillaan. Tällöin pitää osata tunnistaa mikä tanssilaji on kyseessä ja kerätä rohkeutta laittaa itsensä likoon myös epäonnistumisen uhalla. Tanssivarmuus vahvistuu ainoastaan tanssimalla, ja hyväksymällä sen, ettei tanssin tarvitse olla täydellistä. Kokeneetkin lavakonkarit sekoavat askelissaan välillä.

________________________________

13.4.2016

Paritanssihaaste, johon pääsin kuukausi sitten mukaan jatkuu edelleen ja hauskaa on! Koko ajan tuntuu, että oppii enemmän ja pääsee paremmin jyvälle seuraajana😊 Enää en yritä koko ajan itse viedä! Tänään ihanaan tanssifiilikseen pääsi tangon ja vauhdikkaan buggin tahdissa. Jos paritanssien maailma houkuttaa niin suosittelen täydestä sydämestä tanssikoulu Antti Törmäsen lämminhenkisiä tanssitunteja Hämeenlinnan Palokunnankadulla! Paikalle voi tulla yksin tai kaksin😊 ‪#‎tanssikouluanttitormanen‬ ‪#‎hannatuominendance‬ ‪#‎tanssihaaste‬  -EmmiRiina-

________________________________________

12.4.2016

Oli aivan mahtava huomata, kuinka paljon kiinnostuneita löytyi tanssihaasteeseen. Perinteisesti naisia tanssin aloittaminen kiinnosti hieman enemmän, kuin miehiä, mutta rohkeita miehiäkin onneksi löytyi!

Tanssihaasteeseen valittiin mukaan miehiä ja naisia, jotka haluavat aktiivisesti olla sosiaalisessa mediassa tuomassa paritanssiharrastusta kaikkien tietoisuuteen, ja omalta osaltaan helpottavat ehkä muidenkin aloittamista miettiviä tekemään päätöksen. Tanssi on sairaan kivaa:)

Haastetut ovat käyneet pari viikkoa Hämeenlinnassa perustason tunneilla. Ja joku on uskaltautunut jo lavallekin, hienoa!

Täältä voi käydä katsomassa Saanan ajatuksia tanssiharrastuksen aloittamisesta.

Oli aivan mielettömän hauskaa kuulla kommentteja ensimmäisten tuntien jälkeen. Innostuneisuus ja haasteeseen osallistuvien heittäytyminen lämmittää tanssinopettajan sydäntä❤

“Olisi pitänyt aloittaa jo aiemmin”, “Haastavaa, mutta niin kivaa”, “Ei tämä ollutkaan niin vaikeaa” ja “Joka kerta oppii uutta”, kommentit kertovat juuri siitä miksi haaste on aloitettu.

IMG_3280

Tanssikurssit.fi on upeasti lähtenyt tukemaan tätä haastetta ja nyt osallistujat saivatkin 10-kortin käyttöönsä. Nyt odotellaankin missä tapahtumassa heidät nähdään ja millaista siellä on ollut.

Tykkää tästä postauksesta ja seuraa miten meidän haasteeseen osallistuvat etenevät:)