Hannatuominendance blogi

English version below

Sain ajatuksen tämän blogin aloittamiseen, kun lueskelin erilaisia keskusteluja tanssista ja kaikesta siihen liittyvästä. Usein kuitenkin, kun puhuin tanssivien ihmisten kanssa, niin ajatukset ja mielipiteet olivat ihan toisia, kuin mitä sosiaalisessa mediassa puhutiin. Huomasin, että lisäksi meillä tuntuu olevan paljon uskomuksia ja mielipiteitä tanssista, sen opettamisesta tai opettamisesta ylipäätään, joista ei saa puhua tai kysyä. Näitä asioita haluan miettiä ja kirjoittaa niistä, ehkä myös saada muutkin niitä joskus ajattelemaan.

Lisäksi kirjoitan mentaalivalmennuksesta, henkisestä kehittymisestä ja siitä miten juuri sinä voit olla onnellisempi sekä tyytyväisempi elämääsi. Olen Flow Mentaalivalmennuksen kouluttama Licensed Master Practitioner of NLP®. Sertifikaatti on osoitus NLP:n virallisen ja alkuperäisen kehittäjän, Richard Bandlerin lisensioiman koulutuksen käymisestä.

2logos

Tanssimisen aloitin itse vasta aikuisena, ja sittemmin olenkin täydellisesti tanssiin hurahtanut. Suosikki lajeikseni on muotoutunut fusku, bugg ja erityisesti sydämeni vienyt west coast swing. Lisäksi pidän myös perinteisistä lavatansseista, ne antavat aivoille ja kropalle erilaisia virikkeitä. Uutena tuttavuutena minulla on salsa ja lattarit, joita ehkä tulevaisuudessa myös opin tanssimaan paremmin.

Opettaminen on yksi minun suosikkialueistani. Vielä en ole valmentajana/opettajana valmis, en luultavasti koskaan tule olemaankaan. Haluan oppia koko ajan ja löytää entistä parempia ja tehokkaampia tapoja opettaa. Haluan pystyä tarjoamaan oppilailleni mahdollisimma laadukasta opetusta, kuitenkaan hauskuutta unohtamatta. Rakastan työskennellä ihmisten kanssa ja minusta on mahtava huomata, kun pystyn jollekin oppilaalleni tuomaan ahaa-elämyksen. Oppilaiden kehittyminen ja siinä matkalla mukana oleminen on vaan niin palkitsevaa. Useamman vuoden työskentely nuorten ja opetuksen parissa on antanut minulle monia kokemuksia ja näkökulmaa miten opettaa, ja minuun taitaakin päteä lause.

Opettaminen ei ole kutsumus, vaan diagnoosi 🙂

”Tanssiurani” aluksi kävin kaikilla mahdollisilla paritanssitunneilla mitä lähialueeltani löysin. Myöhemmin huomasin, että ehkä kaikki paritanssiopetus ei olekaan laadukasta ja en kokenut oppivani oikeita asioita.  Aikaa myöten minusta onkin kehkeytynyt välillä erittäinkin valikoiva tunneilla kävijä.

Hyvä opettaja saa minun täyden huomion ja olen valmis lähes mahdottomiltakin tuntuviin suorituksiin. ”Jos sanot, että hyppää, niin varmasti hyppään”. Mutta jos en arvosta opetuksen laatua, ei minulta saa hypyn hyppyä. Vaikka olenkin sitä mieltä, että kaikilta opettajilta oppii jotain, jos ei muuta niin sen miten EI kannata opettaa. Kehittyminen ei koskaan lopu ❤

Jos sinulla on aihe josta haluaisit minun kirjoittavan, voit lähettää sen minulle, niin katsotaan mitä saan aikaiseksi.

Hanna

Lisäksi löydät täältä minun opetuskalenterin, jos haluat joskus tulla käymään tunneilla, tai välttää parhaasi mukaan, kuinka vaan 🙂


DSC_7438
English version:

I started this blog, when I read lot of different kind of chats in social media about dancing. Opinions were sometimes totally opposite, what I heard when dancing people talk.

I love teaching.  In real life I work with young adults. And I also teach dancing, for me sentence ”Teaching is not a calling it’s a diagnose” 🙂 I love that feeling when my student gets that ”ahaa- moment”, that makes everything worth it. I don’t think I’m ready yeat, not as a teacher or dancer. I believe that growing is constant part of life. You won’t ever be ready.

I started to dance when I was adult, and dancing has got my heart totally. As an student, I’m picky. Great teacher will get my full attention and respect.

I also write about mental coaching, spiritual development. Ways how you can be happier and how you get better life. I am Licensed Master Practitioner of NLP®. Sertificate indicate that I have gone thru official NLP training. Flow Mentaalivalmennus is licensed by original developer of NLP Richard Bandlerin.

2logos

If you have some ideas what you want me to write, please send your ideas in contact form.

Hope you enjoy reading my blog ❤

Photos: byMikaelas

88x31.png  Creative Commons -lisenssi
Blogi, jonka tekijä on Hanna Tuominen, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Lisätietoja: http://creativecommons.fi

Creative Commons -lisenssi
Blogi, jonka tekijä on Hanna Tuominen, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.