EtusivuBlogiVinkkejä tanssin treenaamiseen kotona

Vinkkejä tanssin treenaamiseen kotona

Tällä hetkellä, kun ei pääse tanssimaan ihan fyysisille tanssitunneille, useampi tanssija kaipaa vinkkejä, mitä treenata kotona ja miten. Helposti käy niin, että tulee toistettua vain samoja juttuja, ja omaan tekemiseen kyllästyy.

Jaan teille vinkin jonka avulla voi saada uusia ideoita omaan tanssiin ja tekemiseen kotona harjoitellessa.

Tämä kulkee nimellä TREENIPURKKI

  1. Leikkaa itsellesi eri teemojen laput irti. Voit laittaa kaikki samaan purkkiin tai haastavampi versio on laittaa laput teemoittain eri purkkeihin.
  2. Ota purkista yksi lappu, harjoittele kyseistä asiaa yksin tai parin kanssa 1 biisin ajan. Esimerkki: Tanssi yksi biisi poimien erilaisia aksentteja musiikista (jollakin tavalla).
  3. Haastavampi versio on nostaa eri purkeista useampi lappu ja tanssia yksin tai parin kanssa 1 biisin ajan harjoitellen näitä asioita. Esimerkki: Tanssi poimien musiikista laulajan venytyksiä, käyttäen hartioita ja isolla liikkeellä.
  4. Eli voit käyttää eri teemoja erilaisina yhdistelminä, mitä enemmän osioita sitä haastavampi harjoite. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan tehdä montaa asiaa samaan aikaan, yleensä 1-3 teemaa on täysin riittävä.
  5. Jos harjoittelet yksin ”liikkuen” teema antaa suuntia miten toteutat harjoiteltavaa asiaa. Tähän voisi myös tehdä lappuja joissa on kuvioiden nimiä, jolloin harjoittelet kyseistä kuviota jollakin teemalla.

Treenipurkki

Tämä on starttipaketti treenipurkkiin ja voit sitten itse lisäillä omaan purkkiisi lisää harjoiteltavia asioita ja elementtejä (tekniikkaa, pyörimistä jne) sen mukaan mikä kuhunkin tanssilajiin sopii.

Tämä auttaa saamaan vaihtelevuutta omaan harjoitteluun, mutta myös jo lyhyestä harjoittelujaksosta tulee tehokkaampaa, kun keskityt johonkin asiaan kunnolla.

Varsinkin yksin harjoitteluun tästä saa apua, kun omaa tanssitaitoa pääsee harjoittelemaan ilman pariakin. Ensin sinun täytyy oppia liikkumaan itse, sen jälkeen pystyt tanssimaan paremmin parin kanssa ja lopuksi yhdessä musiikkiin!

Kerro mitä tykkäsit ja voit jakaa TREENIPURKKIA myös kavereille, ja olisi kiva nähdä teitä treenaamassa myös somessa. Merkitse postaukset #treenipurkki #hannatuominendance

Treeni-iloa kaikille!