asenne, dance, paritanssi, tanssi

I’m just fed up this thing… I will quit

In below there is my first english version, be gentle to me. 🙂

99236bd044db98f956a061d7e58baec8Kaikilla meistä, jotka harrastavat aktiivisesti jotakin lajia, tulee hetkiä jolloin homma ei vaan suju. Se millä tavoin suhtaudut noihin tunteisiin, määrittää jatkuuko harrastuksesi vai lopetatko sen. Jokainen muistaa hetken, kun olisi pitänyt lähteä treeneihin ja ei vaan huvita, väsyttää ja tiskitkin on tiskaamatta. Lähes aina kun kuitenkin saat itsesi raahattua ovesta ulos ja sinne salille, niin väsymys unohtuu ja lähtiessäsi kotiin, olet iloinen siitä että kuitenkin lähdit. Moni kipuilee kun rakas harrastus ei yhtäkkiä enää innosta ja treenaamisesta on tullut pakkopullaa.

Tästä ei tule mitään. Tanssista on kaikonut kaikki ilo. Tämä tuntuu vaan pakolliselta puurtamiselta. En enää muista miksi edes aloitin tämän. Ihan sama, vaikka kuinka yritän en kehity, muut menee vasemmalta ja oikeelta ohi?

Tuntuuko tutuilta ajatuksilta?

Miksi tällaisia hetkiä sitten tulee?
Jokaisella on down-hetkiä. Jopa minä joka uskoo positiivisuuteen, käy välillä rypemässä niissä 🙂 Näistä hetkistä voi oppia ja niistä voi löytää voiman ja vahvuuden, silloin nuo hetket eivät kestä ja saa sinusta yliotetta. Minun nähdäkseni on kaksi suurinta syytä miksi näitä down-hetkiä tulee.

Odotukset
Kasataan itselle ja omalle menestymiselle epärealistisia odotuksia.
Kokemukset
Annetaan negatiivisten kokemuksien/sanojen saada yliote ja vaikuttaa itsetuntoon. Koetaan etten ole tarpeeksi hyvä tai en kehity tarpeeksi nopeasti. Verrataan itseään toiseen (yleensä pidempään harrastaneeseen, menestyvään kilpailijaan, opettajaan) ja saadaan epäonnistumisen kokemuksia.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Tee sitä mitä rakastat!

Aloittaminen on helppoa. Paritanssissa sosiaalisuus ja erilaisten ihmisten tapaaminen on yksi merkittävimpiä syitä aloittaa ja jatkaa tanssiharrastusta. Kun innostut jostakin lajista ensimmäiset viikot sujuvat helposti, ja treeneihin lähteminen ei ole vaikeaa. Uuden oppiminen, uudet ihmiset ja innostus kantavat aluksi. Jotta tanssi pysyy elämässäsi sinun täytyy tehdä treenaamisesta rutiinia. Jos homma tuntuu alusta asti tervan juonnilta, se ei tule todennäköisesti kantamaan. Jos tällaiseen fiilikseen lisätään kalenteri ja suunnitellut treenit, tuloksena on vaan extra stressiä ja homma loppuu vielä aiemmin.

Löydä siis laji mistä oikeasti tykkäät. Suunnittele treenit, merkitse treenipäivät kalenteriisi. Silloin kun määrittelet tavoitteesi, määrittelet myös sen mitä treenaat ja kuinka paljon. Jos päätät treenata 5 päivänä viikossa (vähempikin riittää), silloin se tarkoittaa että 2 päivää viikossa on lepoa, silloin et mene sinne salille. Alussa intoa riittää, mutta kroppa ja mieli tarvitsee lepoa ja aikaa sulatella asioita. Kehitys tapahtuu levossa, jos et lepää et kehity.

Joskus ihmiset harjoittelevat monia tansseja samaan aikaan. Joskus käy niin, että tuntuu ettei mitään oikein tunnu oppivan. Valitse yksi tai kaksi lajia joihin keskityt hetkellisesti. Huomaat saavasi varmuuden tekemiseen ja tämä varmuus siirtyy muihinkin lajeihin huomaamatta. Toiset taas haluavat keskittyä vain yhteen lajiin, haluten oppia kaikki sen hienoudet. Joskus kun treenaa vaan yhtä lajia, saattaa siihen tulla kyllästyminen, silloin uusien lajien opettelu voi antaa uusia virikkeitä, mitä voit käyttää omassa päälajissaan. Vaihda tanssia, jos tuntuu ettei tämä enää innosta.

Luo itsellesi tavoitteita. Positiivisia tavoitteita 5defd97504e8279c45ae4b94d344fdb3
Tavoitteesi voivat olla juuri niin pieniä (liikun kerran viikossa 1h) tai suuria ( voitan maailmanmestaruuden) kuin haluat. Jos sinulla ei ole tavoitteita, et luultavasti koskaan löydä sitä mitä todella haluat. Onko tavoitteesi saavutettavia, voit luoda myös välitavoitteita jos lopullinen tavoitteesi on vielä kaukana. Yhtä tärkeää kuin luoda tavoitteita on tiedostaa miksi haluaa jotakin.

Hanki itsellesi mentori/valmentaja
Tyyppi joka auttaa sinua pysymään haluamallasi tiellä. Pitää ajatuksesi tavoitteessa, silloin kun itse alat kiertämään kehää. Uskoo sinuun silloin, kun itse et usko. Potkaisee vauhtia, jos sille on tarvetta.

Jos se on kerran noin helppoa…Miksi me emme sitten vain tee asioita mitä haluaisimme?
Uskomukset. Meillä on monia uskomuksia itsestämme ja mahdollisuuksistamme. Jos pystymme tunnistamaan omat uskomuksemme ja muuttamaan niitä, voimme saavuttaa mitä vain haluamme.
Se kuinka ajattelemme sellaiseksi me tulemme. Esim. Jos uskot: Vihaan kuntosalilla käyntiä, en ole siinä hyvä. Et luultavasti koskaan tule käymään salilla. Jos haluat saavuttaa jotakin sinun on opittava ajattelemaan eri tavalla. Voit muuttaa uskomuksiasi. Esim. Kun opettelen kuntosalilla keskivartalo harjoitteet, saan paremman lihaskontrollin ja pystyn paremmin hallitsemaan tanssiasentoni. Paljon motivoivampaa, ja tähän minäkin voin uskoa 🙂

Joskus kun tuntuu silti ettei tässä enään kehity?
Mieti millaiset tavoitteet olet itsellesi asettanut, vertaatko itseäsi muihin? Jos tanssi on sinulle vain harrastus, ei tavoitteiden tarvitse olla maailmanmestaruuteen tähtääviä. Toki harrastus voi olla myös erittäin tavoitteellista. Kunhan tavoitteiden asettamisessa muistat, kuinka paljon aikaa ja innostusta sinulla on laittaa siihen. Tarvitaaan eri määrä harjoitustunteja saavuttaakseen hyvä sosiaalitanssitaso kuin euroopanmestaruus. Silloin kun katsot muita ja ajattelet jonkun saaneen menestyksen helpolla, mieti tiedätkö oikeasti kuinka monta harjoitustuntia kyseinen ihminen on uhrannut saavuttaakseen sen tason? Oppimisessa on aina nousuvaihe, milloin kaikki tuntuu helpolta. Sen jälkeen tulee tasanne, joskus jopa alamäki, jos jaksat edelleen harjoitella niin varmasti pääset tämän vaiheen ohi, ja uuteen nousuun. Tuskaillessasi edistymisen kanssa, muista se ei kestä loputtomiin.

Kilpailuissa ei tullutkaan se sijoitus mitä halusit tai toivoit?
Kun kirjaudut kilpailuun, samalla sekunnilla aivosi alkavat odottamaan palkintoa, ne on rakennettu niin. Mieti miksi sinä kilpailet? Jotta pystyt parempiin kilpailusuorituksiin sinun pitäisi pystyä nauttimaan matkasta kilpailuiden välillä, harjoittelusta ja valmistautumisesta kilpailuun. Jos ainoa motivaattorisi on voittaminen, mitä tapahtuu silloin, kun sinun on lopetettava kilpaileminen (vamma, muuttunut elämäntilanne tms.) tai silloin kun et menesty. Kun opit nauttimaan matkasta menestykseen, opit tärkeitä asioita joita voit hyödyntää myös työelämässä, opiskelussa, yrittäjyydessä. Jos voittaminen on ainoa syy miksi jatkat myös lopettaminen on helppompaa, jos menestystä ei tule. Jos sinulla on muitakin syitä jatkaa, kantaa ne huonon ajan yli silloin kun yksi osa pettää.

7bda6b9bba018011a4170f5bae68a905Kun tuntuu, että vaikka treenaat kuinka paljon suoritukset ei silti kasva, et kehity ja väsyttää koko ajan. Kroppasi tarvitsee lepoa ja aikaa palautua. Kiire, stressi, ravinto, ahdistuneisuus laittaa kropan käymään ylikierroksilla ja altistaa myös ylikunnolle. Aktiivinen rentoutuminen, hengittämisharjoitukset helpottavat palautumista. Myös sinun mielesi tarvitsee aikaa palautua!

Treenaaminen on tylsää.
Sinun pitäisi muuttaa treenaamistasi 6-10 viikon välein, ihan samoin kuin kuntosalilla käydessäsi. Varsinkin jos alat huomata, että treenaus ei enää innosta, muuta jotakin. Tee suunnittelemasi harjoitteet eri järjestyksessä, ota treeniin joku uusi asia, vaihda musiikki mihin treenaat. Älä yritä harjoitella kaikkia asioita samaan aikaan, hommaa treenipurkki, toimii varmasti ja sen avulla saat rauhan treenata systemaattisesti.(kysy jos kiinnostaa tietää siitä enemmän)
Mentaaliharjoittele, tee mielikuvaharjoitteita millainen tanssija haluat olla ja miten toimia odottamattomissakin tilanteissa.
Itsetuntemus, tunnista miten reagoin stressitilanteisiin. Muistele mikä oli sellainen hetki, kun tunsit onnistuneesi ja koit kasvavasi? Hyödynnä näitä asioita treenauksessa.Usein sellainen kilpailija, jolla on vahva psyykkinen kunto voittaa. Opettele rentoutumaan stressaavassakin tilanteessa.

Sinun vahvin lihaksesi on korviesi välissä.

Siltikin joskus tulee hetki, kun mietit lopetanko tämän harrastuksen. Jos et ole varma mitä tehdä, ota aikalisä. Määritä itsellesi aika milloin et käy tanssimassa ollenkaan, esim. 1kk. Voit myös määrittää, että käyt vain sosiaalitansseissa, pidät vain hauskaa, et mieti kilpailemista tai treenaamista. Pysähdy miettimään mikä oli se pohjimmainen syy miksi aloitit tanssimisen, mikä koukutti sinut tähän harrastukseen?

Jos siltikin edelleen on fiilis, ettei tää enää toimi mulle. Tee rohkea päätös ja lopeta, miksi hankkia elämäänsä ylimääräistä stressiä. Harrastuksesta pitäisi saada voimaa ei tehdä siitä pakollista kakkostyötä.

Löydä ne asiat elämässäsi joista saat kunnon kicksit!

_______________________________________________________________________________

For all of us, there will be moments when the things did not go smoothly. It is the way how you deal those feelings tell are you going to quit your hobby. Anyone can remember the moment when you need to go train and did not feel like, feel tired and dish need to done. Almost always, however, after training you feel glad that you did it.

Is this all? I can’t feel any joy of dancing. This seems a mandatory hard work. I no longer remember why I even started this. No matter how I try improve, the other will pass me from the left and right?

99236bd044db98f956a061d7e58baec8Familiar thoughts?

Where these moments come from?
Everyone has a down-times. Even I who believes positivity, sometimes crawl with them 🙂 These moments can be learned and you can find the strength, then those moments do not last and get grip on you. In my view, there are two main reasons why these down-times happens.

Expectations
People pile up for themselves and their success unrealistic high expectations.
Experiences
Perceived (usually negative) emotions. Someone says badly, giving critique. Thinking I’m not good enough or I did not develop fast enough. Compare themselves in others and getting negative experiences (usually experience dancer, a winning competitor, teacher).

What then should be done?

Do what you love!

Getting started is easy. Couple dance is social thing to do and meeting people is one of the most important reasons to start and continue dancing. When you become inspire about dancing the first few weeks are going easily, and going training is not difficult. Learning new things, meeting new people and enthusiasm carry the first weeks/months. In order to keep the dance in your life you need to do a work-out as routine. If this seems drinking tar just from a start, it will not likely last. If you add a calendar planned trainings, the result is just extra stress dancing ends even earlier.5defd97504e8279c45ae4b94d344fdb3

Discover what you really like. Plan your workouts, mark the dates on your calendar. When you define your goals, define what you train and how much. If you decide to work out 5 days a week (less is also ok), then it means that 2 days a week you rest, then you do not go training hall. At the beginning of enthusiasm is enough, but my body and mind needs rest and time to digest things. Development occurs at rest, if you do not rest you won’t develop.

Sometimes, people will practice many dances at the same time. Sometimes it you feel that you won’t learn nothing. Select one or two dances which you focus momentarily. You’ll notice getting more assurance, and this assurance will transfer to other dances also. Others want to focus on just one dance, wanting to learn all the small things. Sometimes when you work out only one dance, it may become bored, then learning some new dance can boost your main dance also. Change dance if this doesn’t feel good anymore.

Create your own goals. Positive goals
Your goal can be as small (training once a week for 1hr) or large (win the world championship) you want. If you do not have goals, you probably will never find what you really want. Think is your goal achievable, you can also create milestone goals, if the final goal is still far away. As important as creating goals is know why you want something.

7bda6b9bba018011a4170f5bae68a905Get yourself a mentor / coach
Guy that will help you stay on your path. Keeps your mind on goal, when you start moving in circle. Believes in you when you don’t. Kicks you on butt , if it is necessary.

If it is so easy … Why do not we just do things we want?
Beliefs. We have many beliefs about ourselves and our ability. If we are able to identify our own beliefs and change them, we can achieve what ever we want.
It’s how we think is how we come. For example, if you believe: I hate going to the gym, don’t know how to do it. You will probably never go the gym. If you want to achieve something you have to learn to think in a different way. You can change your beliefs. Ex. When I go to the gym and practise my core,I get better muscle control and I manage better my dance pose. Much more motivating, and even I can belive it 🙂

When you feel that I can’t develop anymore?
Think about what kind of goals you have set for yourself, are you comparing yourself to others? If dance is only a hobby for you, targets don’t need to be aimed at the world championships. Sure, your hobby can also be a very goal-oriented. As long as you remember to set goals, based on how much time and enthusiasm you can put into it. There need a different number of training hours in order to achieve a good level of social dancing than the European championship. When you look at others and think someone receiving an easy success, think do you really know how many training hours the they have sacrificed in order to achieve that a level?

Competitions results wasn’t what you wanted or hoped?
When you sign in a competition, the same second your brain will start to wait for the prize. The brain is built to search for the prize. Think why you are competing? To get better competition performance you should be able to enjoy the journey between the competitions, training and preparation for competition. If your only motivation is to win, what happens when you have to stop competing (trauma, changed life situation etc.) Or when you are not succeeding. Once you learn to enjoy the journey to success, you will learn the important things that you can take advantage of the employment, education, entrepreneurship. If winning is the only reason why you continue to compete, quitting is so much easier. If you have other reasons to continue, those will carry on, when one part fails.

When you feel that, even if you work out hard performance still does not grow, you do not develop and you are tired all the time. Stop for a moment and think could you be overtraining. Your body needs rest and time to recover. Hurry, stress, nutrition, anxiety put your body to overdrive and expose overtraining. Active relaxation, breathing exercise make recovery easier. Your mind also needs time to recover!

Work Out is boring.
You should change the workout every 6-10 weeks, just like when you go the gym. Especially if you start to notice that working out is no longer inspire, change something. Do your planned exercises in a different order, take something new on your training, change the music you train. Do not try to practice all the things at the same time, make training jar, will work for sure, and it helps you get peace and helps work out systematically. (Ask if you’re interested to know more about it)
Mental practice, make the image of exercises what kind of dancer you want to be and how to act in unexpected situations.
Self-knowledge, to identify how to react to stress situations. Think back to what was a moment when you felt successful? Take advantage of these things in your train. Often a competitor with a strong mental condition will win. Learn how to relax in stressful situations.

Your strongest muscles is between your ears.

Still, sometimes there is a moment when you’re wondering will I quit this hobby. If you are not sure what to do, take a time-out. Set up your time when you do not go to dance at all, eg. 1month. You can also specify that you go just social dancing, have just fun, you do not think about competing or working-out at all. Stop and think what was the main reason why you started dancing, what was immersive thing to this hobby?

If even then you have a feeling that this isn’t a longer working for me. Make a bold decision and quit, why acquire more stress in your live. Hobby should gain strength does not make it mandatory second job. Discover the things in your life of where you get best kicks!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s